Kehitysryhmä

 Kehitysryhmäläiset harjoittelevat 3 kertaa viikossa jäällä ja oheisharjoitukset 2 kertaa viikossa. Kehitysryhmän hinta on 170€/kk. 

Kehitysryhmä jaetaan tarvittaessa taitotason mukaan kahteen ryhmään. Kehitysryhmässä ei vielä kilpailla, vaan harjoitellaan ”musiikkiin luistelua” omilla tunneilla sekä luistelijan halutessa osallistutaan seuran  näytösohjelmatapahtumaan tai improvisaatiokilpailuihin.

Kehitysryhmässä luistelijat harjoittelevat jäällä hyppäämistä ja helppoja hyppyjä. Piruettien harjoittelemista jatketaan luistelukoulutasolta kyykky- ja yhdenjalan piruetteihin. Jäällä harjoitellaan lisäksi kaaria, erilaisia askeleita, sekä liukuja ja liukumista. Harjoittelu painottuu perusluistelutaitojen vahvaan kehittämiseen, vartalonhallinnan taitamiseen sekä luistelusta nauttimiseen. Treeneissä opitaan myös harjoittelukulttuuria (kuuntelu, keskittyminen, oppimisen taidot, liikunnallinen arki).   

Kehitysryhmään noustaan Luistelukoulusta taitojen mukaan valmentajan ja päävalmentajan ehdotuksesta. Päästäkseen kehitysryhmään lapsen tulee osata perustaidot ja hänen on oltava motivoitunut, mikä näkyy ahkerana harjoituksissa käymisenä ja harjoituksissa innokkaana osallistumisena.